Mä voin silti olla läski!

Viime aikoina on ollut mulla pohdittavana sokerin käyttö, ruokavalio ja terveellisyys. Katsoin aikaisemmin dokumentin FED UP, joka käsitteli sokerin käyttöä. Asiantuntijoiden mukaan sokerilla on suuri osallisuus erityisesti lasten ylipainoon. Pohdin, kuinka kiitollinen on vanhemmilleni, jotka ovat rajoittaneet omaa sokerin saantiani lapsesta asti.

Tänään käsiteltiin Prismassa aihetta Mistä tunnistaa laihan lihavan? Ymmärsin osuvani ryhmään täydellisesti. Olen aina ollut suhteellisen pieni ja olen voinut syödä vaikka kuinka paljon. Olen nuorempana tehnyt paljon liikuntaa, mutta viimeisen 5 vuoden aikana en voi sanoa harrastaneeni säännöllistä liikuntaa. Olen saattanut käydä lenkillä kerran vuodessa, käynyt boulderoimassa tai tanssinut musikaalissa hetkittäin.
Olen aina kuullut sanottavan, että olen hyvässä kunnossa eikä mun tarvitse tehdä mitään. Olen kyllä huomannut lihonneeni. Olen nähnyt unia, että olen raskaana, koska kyljellään nukkuessani maha saattaisi vaikuttaa alkuraskausmahalta. Hämmentävää... Tekemisen tarve on jossain sisälläni, mutta se on aina jäänyt ajatuksen tasolle.

Lenkkeilystä en pidä, sillä lamaannun juostessa kuntoni huonoudesta. Salilla käyminen ei ole mukavaa, sillä siellä on olo kuin kaikki näkisi mitä teen. Salilla käymiselle olen avautunut hiukan jo viime kuukausien ajan, mutta se on silti jäänyt tekemättä. Olen tuntenut itseni tyhmäksi salilla tai lenkillä, kun ulkokuoren perusteella oletus on, että olen hyvässä kunnossa. Kun hiki alkaakin valua olen vain halunnut peittää sen. Salilla haluaisin oikeasti kasvattaa lihasmassaa ja kohottaa kuntoa, mutta päädyn aina juoksemaan, soutamaan tai polkemaan.

Huonosta kunnostani voin tässä vaiheessa syyttää vain itseäni. Täytyy myöntää, että olen ottaut muiden kommentit ("Sä oot niin laiha ei sun tarvi tehä mitään" yms.) helposti totuutena, jolloin en koe tarvetta parantaa terveyttäni. Kaikki laihat eivät kuitenkaan siis ole todellisuudessa hyvässä kunnossa, vaan saattavat olla samassa riskissä sairastua diabetekseen kuin lihavampi ihminen.

Tajunnan avautuminen

Nyt alkaa tulla hetkittäisiä tajunnan avautumisia. Luin junassa koulusta saatua artikkelia ja kesken kaiken tajusin todella opiskelevani teatteria. Alaa, mistä monet unelmoivat ja mikä koskettaa monia. Mä oon etuoikeutettu, kun saan kouluttautua tälle rakastetulle alalle.

Monet luokkakaverit on harrastanu teatteria koko elämänsä, jotkut opiskelleet kansanopistoissakin. Mä aloitin lukiossa, mutta se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ensin se oli se esiintyminen ja näytteleminen. Lavalle meno oli jännittävää, mutta niin vapauttavaa. Silloin ajattelin, että mä haluan näyttelijäksi. TeaKin pääsykokeissa ei koskaan ollut kuitenkaan turvallinen olo. Lukion loppupuolella, osaltaan poikaystävän esimerkistä päädyin koko ajan enemmän ja enemmän lavan taakse. Ohjasin, organisoin, puvustin ja toimin assistenttina. Olen opettanut lukiolaista pyöräilemään, olen kiertänyt kaikki pääkaupunkiseudun kierrätyskeskukset ja käyttänyt iltojani näpertämässä milloin pupuja milloin dildoja. Olen saanut kasvaa teatterin ammattilaisten keskellä. Olen saanut tarjota omia näkökulmiani ja nähnyt näyttelijöiden oivaltavan ja kasvavan.

Viime kesäkuussa minulla oli ensimmäistä kertaa turvallinen olo pääsykokeissa. En katsellut muita, mitä he tekivät vaan sain toteuttaa omaa itseäni.

Eilen oli ensimmäinen oikea koulupäivä. Opiskeltiin ryhmän ohjaamisen perusteita ja meidän oman ryhmän sääntöjä. Meidän ryhmän periaatteet ovat 

"Oma matka" (henkilökohtainen sitoutuminen)

Kunnioitus ja rajat

"Yhteinen matka" (yhteinen tavoite, yhteistyö)

Turvallisuus (vaitiolovelvollisuus)

Ilo ja Positiivisuus

Läsnäolo

Näihin tunnelmiin!

P.s. Tässä ihana lista muutamista turkulaisista baareista:

Koulu

Apteekki

Toimisto

Portti

Proffan kellari

Laituri

Klubi

Pieni hiiri pääsee valloilleen.

On hetkiä, jolloin uskoo olevansa juuri siellä missä pitääkin. On todella turvallinen olo. Ihmisten kanssa ei tarvitse jännittää ja saa olla omassa rauhassa. Jos small talk ei luonnistu, ei tarvitse puhua mitään. Kaikki tuntuu oikealta ja elää hetkessä.

Tänään tuntui hyvältä. Näimme toisen ja neljännen vuoden opiskelijoita sekä teatterista että nukketeatterin puolelta. Mulle sanoi eräs 4. vuosikurssilainen, että olen tullut juuri sopivaan paikkaan. Siinä hetkessä se tuntui hyvältä.

Eilen ei ollut niin hyvä. Tulin kymmeneltä illalla junalla takaisin Turkuun ja kirosin. Yritin pysyä järkevänä ja puhuin ääneen itsekseni kävellessä bussilta "kotiin". Tuntui vähän kuin kaikki oli väärin. Siinä hetkessä ymmärsin 35-vuotiaita italialaismiehiä, jotka asuvat vieläkin kotona. Heidän ei tarvitse  heittää itseään maailmalle, vaan saavat kurkistella omasta kolostaan juuri sopivan verran. Olen pitkään jo pohtinut kotoa pois muuttamista. Olen ollut onnekas, ettei mun ole pakosta tarvinnut lähteä pois. Olen saanut rauhassa katsoa vierestä, kun äiti pesee pyykkini ja viikkaa ne. Olen kironnut imuroimista kerran neljässä viikossa, kun se on niin paljon. Olen saanut lukea aamulla rauhassa hesaria aamupalan kera miettimättä, onko minulla varaa ruokaani tai lehteeni.

Myönsin ennen nukkumaan menoa, että poden pientä koti-ikävää.

"Ei sulla voi olla koti-ikävä ku sä oot jo kotona ;)"

Alku on aina hankalaa, tämän olen kuullut lähiaikoina useasta suusta. Tällä kertaa etunani on oma tuttu kieli ja suhteellisen läheinen matka vanhempien ja poikaystävän luokse. (verraten Uuteen Seelantiin...)

Ainakin vielä nautin omasta rauhastani. Sisimmässäni mulla on se pieni epäsosiaalinen hiiri, joka haluaa käpertyä omaan koppiinsa. Täällä mä saan antaa sille hiirelle paljon tilaa ja vapautta. Omat ajatuksetkin kuulee paremmin, kun ei koko ajan kuulu oven takaa "Joha onko koira käyny jo lenkillä?" tai "Miksei tiskikonetta oo tyhjennetty?"



ps. Sain tänään sähköpostia, että Turun Ylioppilaskyläsäätiö aikoo tarjota mulle asuntoa joulukuusta eteenpäin (tämä vuokrasopimus loppuu 30.11.)!! Ja sähköpostin lähettäjä Nuorisoasunnot ry aikoo pitää mut listalla jonottamaan mahdollisia vapautuvia asuntoja.

pps. Onko tekstiä helpompi lukea valkoisena (nyt) vai ruskeana (ennen)?

Mahalasku

Kuinka lukita itsensä ulos omasta huoneestaan?

Step 1. Avaa oma huoneesi ikkuna.
Step 2. Avaa oma ovesi, huomaa että oven tulee olla lukittavissa.
Step 3. Jätä kaikki tavarasi huoneeseesi.
Step 4. Mene avaamaan parvekkeen ovi.
Step 5. Odota, kunnes läpiveto tekee tehtävänsä.

Yritin ensin tiirikoida omaa oveani auki, mutta keittiöveitsi tai haarukka eivät olleet tarpeeksi lähellä rautalankaa tai hiuspinniä. Mietin jo, voisinko voimalla murtaa oven, mutta oli pakko luovuttaa suurempien laskujen pelossa. Jouduin koputtamaan naapurihuoneistoon ja kysymään puhelinta lainaksi. Vartija koputti ulko-ovelleni jo 20 min päästä ja pääsin onnellisesti, mutta 52€ köyhempänä takaisin huoneeseeni.

Ennen vartijan tuloa kohtasin ensimmäisen mahalaskuni poissa kotoa. Tuntui vaan kuin mikään ei toimisi ja kaikki oli perseestä. (Saattoi johtua myös väsymyksestä, sillä eilen oli ensimmäiset opiskelijabileet ja sain ruhtinaalliset 4 tuntia nukuttua viime yönä.) Tiesin, että jossain vaiheessa tämä down-vaihe iskee, mutta se oli vain ajan kysymys milloin. Tämä ei varmastikaan jää viimeiseksi, sillä edessä on vielä neljä vuotta ähkimistä ja puhkimista taiteen parissa.

Omaksi onnekseni meille on luokalla syntymässä upea ryhmä, josta löydän varmasti ainakin pari hyvää ystävää. Koululla myös tarjotaan paljon liikunta ja aktiviteetti mahdollisuuksia. Tästä eteenpäin tänään opittujen lausahduksien avulla:

Life is not fair - so get use to it.

SMILE - you don't own all the problems in the world.

Aivojen ylikuorimituspäivä

Tänään oli ensimmäinen koulupäivä. Nyt vihdoin uskon, että mut on hyväksytty kun sain opiskelijanumeron ja kasan papereita täytettäväksi.

Pieni paniikki nousi pintaan, kun kerrottiin tämän syksyn olevan jo itsessään hyvin raskas. Hirveesti puhuttiin myös työllistymisestä, tulevaisuudesta, ammattimaisuudesta ja odotuksista. Myös puhuttiin tulevista prjokteista ja kaiken maailman tapahtumista. Toisaalta haluisin ottaa jonkinlaisen projektin tähän, mutta pelkään oman jaksamiseni puolesta. Useat luokkakaverini ottavat tai ovat jo ottaneet itselleen projekteja tälle vuodelle. Pidän kuitenkin mieluummin kiinni omasta jaksamisestani ja hyvinvoinnista kun huolehdin "jälkeenjäämisestä" muihin verrattuna. Haluan ensin saada käsityksen, minkälaista opiskelu korkeakoulussa ylipäätänsä on ja yrittää pitää kaukosuhteeksi muuttunutta parisuhdettani kasassa. Uskon, että oman hyvinvointini rinnalla myös parisuhteeni kiittää liiallisen työnteon pois jättämisestä.

En ole koskaan ollut vakavassa kaukosuhteessa, joten nyt ollaan monen uuden äärellä. Etuna meillä ehkä on jo kahden vuoden takainen seurustelu. Tunnemme toisemme paremmin nyt ja olemme valmiimpia välimatkaan. Tai näin haluan ainakin kuvitella. Aikaisemmin oma 5 viikon matkani Aasiaan antoi jo pientä esimakua, mutta todellinen koitos on tässä ja nyt. Ensi viikolla mulla ei ole perjantainakaan ollenkaan koulua, niin pääsen viettämään pitkää viikonloppua kotona (jos ei muuta ilmaannu). Tammikuussa alkaa poikayställä vielä intti eli sekoitetaan pakkaa oikein kunnolla.

Päällimmäisenä nyt on kuitenkin toiveikas fiilis. Mulla on asunto, raha-asiat ei stressaa, opiskelupaikka on mukava ja juuri mun alaa, Turku on kaunis kaupunki... Kaikki asiat on ihan mallillaan ja aika näyttää missä ollaan viikon tai vuoden päästä.

Ensimmäinen yö

Ensimäinen yö nukuttu ensimmäisessä omassa kodissa.

Tavaraa on ihan sikana ja vielä puuttuu osalle oma paikka. Ikeasta pitäisi vielä saada ainakin yksi lipasto, jonne voi piilotella kaikki loputtomat kauneustuotteet ja alusvaatteet. Mukana on miljoona pientä puteloa shampoota ja rasvaa, mitkä voin käyttää ensin ettei heti tarvitse ostaa omia.

Vielä ei ainakaan ole tullut mitään apua-olen-yksin-poissa-kotoa-en-osaa-pestä-pyykkiä -paniikkia. Apuna on ollut ihana poikaystävä, joka on tehnyt muutosta hiukan pehmeämmän. Illalla lähtee kuitenkin Onnibussi kohti pääkaupunkiseutua ja mä jään yksin.
Tällä hetkellä mulla on yksi kämppäkaveri, saksalainen, joka kylläkin lähtee tiistaina takaisin Saksaan. Sen jälkeen koko kolmio on mun käsissä!

Pitää myöhemmin päivitellä lisää, sillä nyt kutsuu kauppa ja siivoaminen.

Siinä se nyt on.

Odotus on ohi, mä pääsen syksyllä opiskelmaan! Torstaina sanoin viimeksi työkavereille, ettei mulla ole mahdollisuutta saada enää paikkaa. Perjantaina kännykkä kilahti just ennen töitä sähköpostin merkiksi. Sieltä tuli se mitä en kuvitellut tänä vuonna enää saavani: opiskelupaikka.

Mä olen aivan tajuttoman onnekas. Meitin, että mitä olen tehnyt että mun elämässä on niin paljon onnea vai varastanko sitä joltakin muulta. Mulla on työpaikka tällä hetkellä, jossa oon ollu jo viimisen vuoden. Pääsin ensimmäisellä yrittämällä lukioon ja haluamaani lukioon. Ensimmäisellä yrittämällä myös korkeakouluun. En halua tyrkyttää tätä, mutta tämä kaikki ei vain mahdu mun päähän ja sitä on helpompi prosessoida kirjoittamalla.

On käsittämätöntä ajatella, että neljän vuoden päästä mulla on AMMATTI. Musta tulee joku. Joku muu kuin ylioppilas, jolla ei hirveästi töitä heru. Mä voin neljän vuoden päästä hakea töitä omalta alalta ja (toivottavasti) tehdä oman alan töitä.

Kaiken hämmennyksen keskellä nyt pitää ruveta suunnittelemaan muuttoa Turkuun. Musta tulee turkulainen! Kiva päästä taas ulkomaille asustelee...

Muuttamisessa on niin paljon asioita, joita en oo ymmärtänyt ennen kun on se muutto edessä. Nyt etenkin muutto on vielä haastavampaa kun kyseessä on uusi kaupunki, josta en oikeastaan tiedä paljoakaan. Ainoat muistikuvani Turusta ovat kun käytiin Vaskivuoren Kamarikuoron kanssa kirkossa esiintymässä ja kun kesäkuussa olin kolme päivää siellä pääsykokeissa. Saanpahan ainakin luoda täysin oman kuvan kaupungista ja sen ihmisistä.

Stressaavin osa syksyssä on asunnon löytäminen. Olen nyt laittanut hakemuksia ympäri Turkua, mutta tiedän, että olen kolme viikkoa myöhässä muihin aloittajiin verrattuna. Äiti yrittää puhua solusta, mutta soluja on enää vähän jäljellä. Markkinoilla on vain kalliimpia ja kaukaisempia asuntoja.

Asunnon löytämisen jälkeen on hankittava vakuutus ja mahdollinen sähkösopimus.

Kelalle pitää lähettää hakemus opintotuesta. Osan olen jo tehnyt, mutta asunnon puuttuessa asumistukea on hankala hakea.

Tori.fistä olen yrittänyt löytää sopivaa pyörää itselleni, sillä tällä hetkellä en omista pyörää ollenkaan. Se olisi tasaisessa kaupungissa helppo ja halpa kulkuväline.

Asuntoon pitää myös hankkia tarpeistoa. Hyvin paljon astioita olen jo saanut vuosien varrella sukulaisilta lahjaksi, mutta vielä puuttuvat aterimet, kattilat ja vuoat sekä kokkauskulhot. Apuun tulevat taas sukulaisilta saadut lahjakortit esimerkiksi Stockmannille tai S-kauppaan.

Ruokapöytä olisi myös tarpeellinen ja tuolit. Helpottavaa on, että nyt pystyn katselemaan kierrätyssivustoja sekä pääkaupunkiseudulta että Turun seudulta.

Haaveilen suuresti Turusta ja toivon, että saan aloittaa opiskelut ilman suurempaa sähläystä asunnon yms. kanssa.

Onneksi sain olla pari päivää kahdestaan äidin kanssa mökillä, joten saimme puhuttua jo paljon asioita. Pääsin myös hiukan rentoutumaan kaiken rumban keskellä.