Adventure

I have been swimming with turtles, seen millions of sardines and jumped down of a waterfall 7m tall.

Olen uinut merikilpikonnien kanssa, nähnyt miljoonia sardiineja ja hypännyt 7 metriä korkealta suoraan vesiputouksen alle.

Valitettavasti mulla ei ole kuvia näistä, nimittäin kuvia oon ottanut fujin vedenkestävällä kameralla ja vanhalla tekniikalla kuvat pitää teettää. Ja kännykkä on ollut vähän huonossa hapessa.

Unfortunately I haven't got any photos of any of those because I've been filming with a waterproof camera and the film must be made. Like a onetime use camera. And also my phone has been a bit down lately.

Today we went canyoning to Montaneza Falls which was amazing! The start was a bit rough cos the leader didn't know that Sachiko and I were coming so he had to go back and bring more helmets and life jackets. We rode this army-like truck for half an hour maybe and then hiked up the hill for half an hour. The hike was just like in New Zealand just add couple ferns and you're good. I thought the canyoning would be going abseiling just for one waterfall but no I was wrong. The tier had made a huge canyon with water and we came down the whole river. It included 4 abseilings, three jumps of the cliff to the water down below and one gliding. It was breathtaking. Before we even started we saw monkeys jumping around in the trees and bats were just hanging around trying to sleep. There were all the time so animals around.

Tänään käytiin kanjonissa Montaneza-vesiputouksella, joka oli aivan mahtavaa! Alussa tuli taas pieniä mutkia matkaan, kun matkan johtaja ei muistanut että minä ja Sachiko tullaan myös. Hänen piti siis mennä takaisin hakemaan lisää kypäriä ja pelastusliivejä. Noin puolen tunnin ajon rannikolla armeijamaisella autolla ja puolen tunnin vaeltamisen jälkeen saavuttiin joelle. Vaeltaminen toi mieleen Uuden Seelannin, pari ferniä vain sinne tänne ja se olisi siinä. Ajattelin aluksi, että kanjoni-aktiviteetti olisi vain yhden vesiputouksen alastulemista, mutta olin pahasti väärässä. Siihen sisältyi neljä alastuloa köydellä, kolme hyppyä vesiputouksen yltä alas veteen ja yhden liidon (köyden varassa) vesiputouksen yli. Se oli sanoin kuvaamatonta. Jopa ennen ensimmäistä alastuloa nähtiin apinoita hyppimässä puista toisiin ja lepakoita nukkumassa päiväunia läheisissä puissa.

Olen yleä päivästä, sillä ylitin itseni monta kertaa. Ensimmäisen kerran, kun piti hypätä veteen ilman köysiä tai mitään vesiputouksen päältä. Ensimmäinen hyppy oli 5-6 metriä korkea, toinen (alkoi olla haastavampi mulle, joka ei edes hyppää uimahallissa 3 metriä korkeammalta) oli 6-7 metriä ja kolmas 3-4 metriä.

Toinen itseni ylitys tapahtui, kun käytiin kanjonin jälkeen snorklaamassa. Koralliriutta oli upea! Eräs kanjonissa mukana ollut sanoi nähneensä sardiineja riutan ulkopuolella. En ole hirveä syvän veden ystävä, mutta päätin mennä kokeilemaan. Snorklasin ulos riutalta keskelle sinistä vettä, ei pohjaa, ei reunoja ei mitään muuta kuin sinistä loputonta vettä. Nousin pintaan katsomaan, kuinka kauas olin jo uinut. Pistettyäni pääni takaisin veden alle koko parvi oli suoraan edessä ja allani ja vieressäni! Kalat hyppivät paniikissa pinnalle ja minä kiljuin. Olin jo uimassa takasinpäin. Päätin vielä kuitenkin nähdä sardiinit, sillä sen on sanottu olevan upean näköinen. Uin takaisin ja vastaan tuli seinä kaloja. Kuvittele itsesi tilaan missä ei ole rajoja, pelkkää sinistä vettä kaikkialle minne katsot. Kuvittele sen jälkeen eteesi betoniseinä, joka jatkuu oikealle ja vasemmalla näkösi ulottumattomiin. Nyt siirrä jokaisen betonipalan kohdalle hopean hohtava kala. Kuvittele jokaisen kalan väliin kala ja niiden väliin kala. Siltä näyttää sardiiniparvi, jossa on miljoonia kaloja. En voinut muuta kuin tuijottaa.

I am very proud of today because I outdid myself. First time was when we had to jump of a waterfall down to the water without ropes of anything. The very first jump was 5-6 meters, second one (which started to be a little challenging for me who doesn't even jump higher that 3 meter in a swimming pool) was 6-7 meters and the last one was 3-4 meters.

Another outdoing was when we went snorkelling after the canyoning. The reef was unbelievable! One lady who also was with us in canyoning said that there are sardines out in the open water. I'm not a very good friend with deep water but I decided to have a look. I swam away from the reef to the endless blue see, no bottom, no edges, nothing but water. I popped out to the surface to see how fat had I already swam. After putting my head back to the water I realised that the whole pack of sardines next to me and belong me. The sardines were jumping to the surface panicking and I was screaming. Still I wanted to see again the whole pack properly. I swam for a while and there it was: a big wall of fish right in front of me. Imagine yourself in a space where there are no boundaries, only water around you. Anywhere you look there's just blue clear water everywhere. Then imagine a brick wall in from of you. When you look right the brick wall will keep on going as long as you see and same on the left. Now replace each brick with a silvery fish shining from the sun. Between the fish imagine other ones and between them as well. That's what a sardine pack looks like. All I could do was stare.

Ps. My phone is working a little. I charged for 24 hours and I got 52%. Although the phone doesn't show me that it's charging it kinda is. I'll manage for now and tomorrow when we go to the Cebu City I'll figure it out.

Ps. Mun kännykkä toimii ainakin vähän. Latasin sitä eilen noin 24 tuntia ja sain 52% ladattua. Vaikkakin puhelin ei näytä että se latais se kuitenkin jotenkin saa lisää virtaa. Tällä mä nyt pärjään ainakin toistaiseksi ja huomenna, kun mennään Cebun kaupunkiin niin yritän selvittää missä vika.

Houston we have a problem

Mun kännykkä ei lataa.

Nyt näyttää siltä, että loppu matka menee ilman kännykkää ja internetiä.

Yritän vielä päästä elektroniikka kauppaan kokeilemaan, onko ongelmana kännykkä vai johto. 

The Quiet Paradise

Eilisen säädön ja hässäkän jälkeen heräsin aamulla ensimmäisen kerran 4-5 aikaan ja seitsemältä tuli lopullinen herätys. En vaan saanut enään unta. Näin kuinka oven alta pilkotti auringonvalo, eikä ulkoa kuulunut enää sirkkojen jatkuvaa sirinää.

Jaksoin tunnin makoilla sängyssä kunnes oli pakko päästä suihkuun ja ulos aamupalalle. Ensinnäkin näkymä heti oven ulkopuolella oli upea. Trooppiset alueet eivät ole olleet ensimmäisinä matkustuslistoilla koskaan, joten tämmöinen kasvusto ja ympäristö on minulle vieras. Näkymä vain parani, kun päästiin ravintolan puolelle: meri suoraan edessä, palmupuita, hiekkaa ja aurinkotuoleja.

Parasta tässä hotellissa on varmaan se, että meidän huoneen lisäksi 4 muuta on varattu. Paikka on siis pieni ja rauhallinen. Omaa tilaa löytyy jos sitä haluaa. Rannalta voi seurata sukeltajien puuhia, sillä melkein heti rannassa löytyy koralliruittoja. Snorklauksen välinevuokra on aika naurettava suomalaiseen makuun: koko setti (snorkkeli, maski, räpylät) maksaa 100 pesoa kahdelta tunnilta eli noin 2€.

Hirveesti ei vedestä löytyny mitään, mutta ranta jatkui suhteellisen matalana satoja metrejä rannasta. Pikkukaloja oli joka paikassa, mutta kilpikonnia ei valitettavasti tänää näkynyt. Sininen meritähti oli upea väripilkku. Huomenna yritetään aamulla uudestaan. Mulla oli kans huono maski, sillä sinne tuli koko ajan vettä sisään ja lasit huurtu. Jouduin pysähtelemään ja korjaamaan laseja, jotta saisin taas hyvän näkyvyyden.

Käytiin myös kylällä, jossa pääsin puhumaan paikallisten kanssa. Olin kuulemma aivan barbien näköinen ja hyvin laiha. Olin myös todella nuoren näköinen! Hotellin emäntä sanoi, että näytän 15-vuotiaalta ja Sachiko 12-v.

Fish and chips

Täällä hotellilla asuu myös kokoaikaisesti eräs jätkä jo seitsemättä vuotta. Tavattiin nopeasti eilen illalla, kun tultiin paikalle, mutta tänään auringon laskiessa päästiin paremmin juttelemaan. Hän opetti mulle aurinkoon katselemista, mikä kuulemma rentouttaa ja rauhoittaa. Mun piti aloittaa 10 sekunnista ja joka ilta kasvattaa sitä 10 sekunnilla. Hän oli jo 20 minuutissa ja oli tehnyt sitä 10 kuukautta. Uskon, että tuun oppimaan häneltä vielä aika paljon, koska hän on asunut täällä jo kauan, mutta on länsimaalainen. Myös paikan omistajat tulevat huomenna lomaltaan takaisin paikanpäälle ja ovat kuulemma hyvin puheliaita. Heiltä pystyy varmasti myös kyselemään kaikenlaista.

At first sight.

Päästiin Sachikon kanssa Cebuun. Lento oli noin tunnin myöhässä, joten niinkun pelkäsin meidän kyytiä ei näkynyt missään. Taxikuskit tulivat kyselemään tarvitaanko kyytiä. En oikein tienny keneen luottaa. Pyörittiin hetki tiedottomana ympäri Arrival lobbya. Internetiä ei ollut, puhelimet ei toimi. Päädyttiin poliiseilta kysymään, että löytyykö sisältä puhelinta, jolla voisi soittaa. Sisältä löytyi myös Department of Tourism pöytä, josta eräs nuori mies rupesi kysymään minne ollaan menossa. Vähän varovaisesti vastailin kysymyksiin ja ympäripyöreästi. Lopulta herrasmies soitti meidän hotellille, josta pahoiteltiin kyydin jo lähteneen takaisin Moalboalille pitkän odotuksen jälkeen. Herrasmies lupasi soittaa meille uuden kyydin ja hinta oli vielä 100PHP vähemmän kuin hotellin kyyti. Nopeasti kysyttiin vielä, mistä saataisiin rahaa nostettua ja sovittiin, että käydään Sachikon kanssa nopeasti nostamassa rahaa ja sen jälkeen saadaan kyyti. Mulla rahan nostaminen sujuikin ihan nopeasti, mutta Sachiko ei saanut rahaa millään. Kaiken rahasäädön jälkeen (Sachiko ilman rahaa) palattiin turismitiskille ja kyyti oli tullut. Varovaisesti, mutta huojentuneena astuttiin autoon ja vielä varmistettiin hinta kuljettajalta. Sachikon piti vielä käydä toisella automaatilla matkalla kokeilemassa saisiko hän rahaa sieltä. Ei onnistunut sekään. Mä otin hiukan extraa, mutta en millään pysty maksamaan mun JA Sachikon ostoksia. Hotelli on sen verran syrjässä, että läheisessä kylässä on yksi automaatti, mutta siinä ei välttämättä ole aina rahaa.

Ajo lentokentältä hotellille kestää siis noin 3 tuntia. Ajomatkan alussa tuli jo selväksi, että Filippiinit on niin kaukana Suomesta kun olla ja voi. Ainakin ensinäkemältä. Tuli paniikki, että miten uskallan olla täällä. Mulle naurettiin jo lentokentällä (en tiedä miksi, ehkä vaan koska oon niin selvästi erottuva). Japanin jälkeen tää on todella suuri muutos.

Onneks mulla on täällä yli viikko aikaa totuttautua tähän elämäntyyliin. Hitauteen ja erilaisuuteen.

Näyttää siltä, kun paikka olisin vasta heräämässä eloon illalla. Leipomossa hyllyt täysiä, ihmisiä kaduilla joka puolella. Ihmiset vaikutat siltä, kun he odottaisivat jotain. Mopojen päällä kadun kulmilla istuu porukkaa, kioskeilla hengataan, istutaan ovien edessä. Iso porukka kattoo pienestä telkkarista jotain.

Liikennesääntöjä ei kyllä ole. Mopoilijat käyttävät kypäriä sentään. Kaistojen vaihdot on ihan miten sattuu ja oikealta ohitetaan todella huolettomasti. Väillä ajetaan myös puoliksi kaistojen päällä tai vastaantulevien kaistalla. Turvavälejä ei tunneta.

New destination!

Eilen pullien leipominen onnistui paremmin kuin odotin. Ne jopa maistuivat ihan oikeilta! Puolikas taikina olisi ehkä ollut tarpeeksi nimittäin nyt Sachikolle jäi iso laatikollinen korvapuusteja ja kaksi isoa pullapitkoa. Illalla nautiskeltiin pullilla, mä ostin pullon valkoviiniä ja Sachikolla oli sakea.

Kaikki oli siinä vaiheessa pakattu, mä sain laitettua vähän tavaraa Sachikon laukkuun ja siivottiin myös kämpät. Mä jopa sain kunnian siivota vessan! (Äiti tulee olee innoissaan, kun lukee tän...)

Jokaisella lentokentällä, jolla olen ollut tähän asti ollaan oltu hyvin tarkkoja ebolasta. Japaniin tullessa kysyttiin erikseen olenko käynyt Liberiassa, Guineassa... Filippiineille mennessä koneessa jaettiin Arrival Cardin lisäksi Health Declaration Checklist, jonka takapuolella tarkat ohjeet arvolain tarkkailuun ja kuinka viranomaiset ottavat yhteyttä, jos samalta lennolta on löydetty tapaus.

Filippiineillä kävellessä terminaalissa pari virkailijaa katsoi mua ja naurahti. Myös vessaan mennessä siivoja katsoi ja hymähti. Jotain hauskaa mussa näköjään on.

Oi tätä hartautta ja hitautta! Kävin hatun ostamassa lentokentällä, myyjä ei tiennyt hintaa, edellisten asiakkaiden palvelemisessa meni ainakin 5min... Ruokaa ostaessa meni taas seuraavat 5min, että saatiin kaksi paninia pöytään. Seuraava lento Cebulle myöhästyy 15-30 minuuttia. Stressaavaa tulla Japanista, missä kaikki hoituu nyt ja heti, tälläiseen maahan jossa otetaan aika rennosti. Seuraava kulttuurishokki tervetuloa! Huomenna varmaan helpottaa, kun pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Tuntuu oudolta lentää Filippiineille Japanin jälkeen, sillä melkein aina yhden maan jälkeen olen lentänyt kotiin (Suomeen tai Uuteen Seelantiin). Tällä kertaa menee vielä monta viikkoa ennen kuin lennän kotiin, melkein kolme viikkoa!

Filippiineille on luvattu hiukan vaihtelevaa säätä: Tiistaina pitäisi paistaa aurinko ja 30 astetta lämmintä. Keskiviikko ja torstai menisi ukkosmyrskyjen keskellä. Perjantaista eteenpäin olisi taas aurinkoista. Ohjelmana on mennä pyöräilemään ympäriinsä, snorklailla, käydä tutkimassa kanjoneita ja vesiputouksia ja tutustua Cebun kaupunkiin.

Itselle pitää vielä keksiä tekemistä Sachikon lähdön jälkeen lauantaista eteenpäin. Varmaan pitää päästä kaupungille ja rannalle!

Last few days in Japan

Pari viimeistä päivää oon yksin ja Sachikon kanssa pyöriny Tokyon eri osissa. Kävin ostamassa tuliaisia, vähän jotain kivaa ittelleni ja ruokaa! Perjantaina saatiin myös hiukan herkutella, kun käytiin ravintolassa, mikä on myös kuuluisa leivoksistaan.

Käytiin katsomassa Hatchin patsasta. Tästä on tehty leffa, kun koira odottaa omistajaansa joka päivä asemalla. Eräänä päivänä omistaja kuolee eikä tule enää takaisin juna-asemalle. Silti Hatchi odottaa omistajaansa. Lojaalisuuden perikuva ja sille on pystytetty patsas aseman viereen.

Eilen käytiin Tokyo Skytreessä eli maailman korkeimmassa tornissa. Pyrittiin siihen, että saadaan nähdä auringonlasku tornista. Auringonlasku oli 17.26 ja jonottamisessa meni sen verran aikaa, että vähän pelotti miten käy. Lopulta päästiin hissiin ja ylhäällä ryntäsin suoraan ikkunalle ottamaan kuvia viimeisistä auringonsäteistä. Kuten jokapaikassa muuallakin Japanissa porukkaa on hirveesti ja niin oli tornissakin. Joka paikkaan piti jonottaa, jopa mennäkseen alemmalle tasolle liukuportaita.

Näkymä oli älytön! Joka puolella loputonta kaupunkia!

Alas päästyämme löydettiin Muumi-ravintola!

Paikka oli upea ruoka- ja juomalistaa myöten. Japanissa kaikki tehdään niin viimisen päälle ja tarkasti, että ravintola oli oikeasti hieno kokemus. Tarjoilijat sanoivat aina japanin lisäksi suomeksi anteeksi, kiitos ja ravintolan oman sanonnan "Kaikki hauska on hyväksi vatsalle". Mä olin ihan innoissaan! Sachiko kyseli, että millaista on olla takaisin kotona... Seinällä oli kuksa, puukko, käsintehtyjä sydämiä, ruokalistalla oli lohikeittoa, juomaksi sai glögiä (myös terästettyä), suomalaista kuohuviiniä, Finlandia-vodkaa, suomalaista teetä ja kahvia. Paikka oli siis aivan viimeisen päälle tehty. Päätettiin jäädä syömään jälkiruokaa ja maistamaan glögiä.

Glögi oikeasti maistui glögiltä!

Mua jäi häiritsemään, että oliko seinällä oikeasti puukko vai pelkkä koriste...

Tänään on siivous ja pakkauspäivä. Mä oon jo imuroinu oman huoneen ja saanu kamat suurinpiirtein pakattua. Huomenna ei tarvi ku shampoon yms suihkuun ja yöpuku suoraan laukkuun. Kilot on vähän siinä ja siinä... Kilorajoitus lennolla Tokyosta Cebuun on 15kg. Todennäköisesti menee yli, sillä on sitä parit kengät tultu ostettua, laukun ja tuliaisia. Vielä edessä on vessan siivous ja sitten leivotaan pullia!

Huomenna 11.45 lähtee lento Manilan kautta Cebuun! On ollu upee paikka ja sanoinki Sachikolle ettei olis huono paikka asuakaan, jos kieltä osaisi. Kiitos!

Yksin mä kuljeskelen

Tänään on nähty Chinatown, viereinen satama ja japanilaista kauppakeskusta.

Chinatownissa helposti eksyy, onneksi se ei ole iso. Piti pari kertaa tarkistaa kartasta missä mennään, sillä kaikki kadut näyttivät ihan samoilta. Kerran tuulin tulleeni takaisin vanhalle tielle, mutta hetken jälkeen tajusin löytäneeni uuden kadun. Ruokaa oli joka paikassa ihan hirveesti ja joka paikka myi melkein samoja tuotteita. Hämmennyin, kun en oikein tiennyt mitä ostaa. Lopulta päädyin valkoiseen sämpylään laitettuun possunlihapalaan. 

Täällä ei kyllä muutenkaan ole mitään tummempaan leipään viittaavaakaan. Supermarketissa oli sentään pari pussia kokojyväleipää. Leipäpaketeissä ei muuten ole ollenkaan kantapaloja vaan pussissa on max 10 symmetristä palaa leipää.

Tuli Chinatownissa mieleen, että kun jokaisessa suurkaupungissa melkein on Chinatown niin onko Kiinassa jossain erikseen Chinatown?

Satamassa kävellessä oli upea sää! Aurinko paistoi eikä ollut liian kylmä. Kävin kahvilassa juomassa mehua ja syömässä jäätelöä. Rannalla (ei siis mikään hiekkaranta) oli myös juuri naimisiin mennyt pariskunta ottamassa hääkuvia. Kawaii! (Söpöä!)

Lopulta päädyin kauppakeskukseen. Täällä mä vieläkin istun. Päätin käydä kokeilemassa täysin amerikkalaista ravintolaa, sillä teki mieli nachoja.

Täällä tarjoilijoita katsellessa huomioin, että Japanissa kaikilla työntekijöillä on hyvin tarkat asut, yleensä työnantajalta. Täällä kaikki ovat pukeutuneita erotuomareiksi, musta-valkoraidalliseen paitaan. Juna-asemilla kaikki työntekijät ovat hyvin tarkasti pukeutuneita: naisilla on hame, korkokengät, sukkikset, pikkutakki ja hattu. Kaikki väritkin on tarkasti mietitty. Onhan se helpottavaa, kun tietää helpommin keneltä kysyy neuvoa kun kaikki ovat pukeutuneita täysin samanlaisiin asuihin. Naisilla asut ovat myös yleensä hyvin femiinisiä. Alasta ja paikasta riippumatta kaikilla on korkokengät ja yleensä myös hame.

Femiinisyys näkyy kaikissa naisissa ja tunnen itseni niin epänaiseksi kävellessäni kadulla. Mulla on tuulitakki ja converset, muilla on naisellisia muotoja korostava takki ja korkkarit. Koko japanilainen kulttuuri korostaa naisen ja miehen erilaisia rooleja. Junassa oli mainos siivouspalvelusta ja tietenkin siinä näytettiin, kuinka noin 30v nuori nainen siivoa ikkunoita, imuroi ja pöllyttää. Puhuttiin Sachikon kanssa, miksi mun perhe tarvitsee kaksi autoa ja Sachiko automaattisesti arvasin, että äitini tarvitsee autoa ruokaostoksia varten. Hän hämmentyi, kun kerroin että isä tekee vanhemmista enemmän imurointia yms.

Kävin myös nopeesti kattomassa kauppakeskuksen kattonäkymän eikä ollu valittamista :)

Enää kolme kokonaista päivää jäljellä Japanissa ja seuraavaksi Filippiinit. Vielä paljon nähtävää ja syötävää!

Hengissä ja elossa!

Eilen illalla ja tänään aamulla oli matkan ensimmäinen ja toivottavasti viiminen epätoivoinen fiilis. Koko viikon täällä ollaan tehty ihan sairaasti kaikkea, mikä on ollu upeeta mutta nyt kulttuurishokki ja väsymys kiri kiinni. Kolme yötä putkeen on tullu nukuttua huonosti ja päivällä pitää koko ajan olla hereillä ympäristöstä. Juuri kieli- ja kulttuurituntemuksen puute tekee tästä haastavaa. Jos tuntisi kulttuurin ja kielen ei tarvitsisi keskittyä omaan käyttäytymiseen ja muihin kokoajan. Kyllähän mä yritin lukea, mutta se ei todellakaan ole sama asia.

Tänään tapahtu kyl noloimmat asiat käytöksen kanssa. Aamulla yritin päästä syömään aamupalaa, mutta eihän mikään paikka auennut ennen 7.00. Eikun jonottamaan! Paikan auettua jäin jonottamaan ruokaa ja katselin samalla ruokalistaa. Hiukan turhautuneen oloinen nainen huomautti, että tukin koko jonon ja jonotan väärässä paikassa... Turisti osaa!

Toinen kävi, kun päätin käydä syömässä aikaisen lounaan heti, kun ravintolat olisivat auenneet. Tilasin lohi-sushia, jossa oli riisi alla ja lohiviipaleita ja lohen mätiä päällä, siis Salmon Dom. Mäti ei ollutkaan niin helppoa syötävää kuin kuvittelin. Aluksi sujui ihan hyvin, mutta suurempien riisikökkäreiden vähentyessä homma vaikeutui. Yritin näyttää rauhalliselta ja nauttia annoksesta, sillä sisäisesti kirosin lohen mädin. Olihan annos hyvää, mutta tiedän tulevaisuudessa olla ottamatta mätiä ainakaan tuossa muodossa.

Loppuun pari piristävää asiaa, mitä olen poiminut tähän asti.

Älä kävele kauppaan ensimmäisten joukossa, sillä myyjät ovat kerääntyneet käytävien viereen ja kumartavat jokaiselle ohikulkijalle.

Japanilaiset ei käytä hattua, koska heillä on paksu tukka. Mulla ei ole semmosta suojaa.

Japanilaiset tai ainakin tokyolaiset ovat hyviä nukkumaan järkevän näköisesti. Junassa porukkaa nukkuu huojumatta ja kuulemma myös ruuhkassa seisaalleen. Opiskelijat erityisesti on erikoistunut tunneilla nukkumiseen, ainakin Sachikon mukaan.

Japanilaiset käyttävät sateenvarjoa heti jos taivas edes näyttää sateiselta. Mua katotiin pitkään tänään, kun kävelin keskustassa ilman sateenvarjoa. Mulla on siis mukana Rukkan tuuli-/sadetakki, soveltuu siis suomalaiseen säähän. Täällä kenelläkään ei ole sateenpitävää takkia, joten kun pieninkin pisara tuntuu tippuvan taivaalta sateenvarjot esiin!

Kuvia matkan varrelta.

Arriving to Tokyo

First night at Hard Rock Cafe

Dessert at Hard Rock Cafe

Photobooth with Sachiko

Disney Land Tokyo

Shopping at Harajuku

Little night view of Tokyo

Making Makaronilaatikko (Macaroni casserole) for Sachiko and her grandmother

Trip to Mt. Fuji

And we saw some monkeys.

Temples at Kyoto

More temples and old places

Bamboo forest