Mä voin silti olla läski!

Viime aikoina on ollut mulla pohdittavana sokerin käyttö, ruokavalio ja terveellisyys. Katsoin aikaisemmin dokumentin FED UP, joka käsitteli sokerin käyttöä. Asiantuntijoiden mukaan sokerilla on suuri osallisuus erityisesti lasten ylipainoon. Pohdin, kuinka kiitollinen on vanhemmilleni, jotka ovat rajoittaneet omaa sokerin saantiani lapsesta asti.

Tänään käsiteltiin Prismassa aihetta Mistä tunnistaa laihan lihavan? Ymmärsin osuvani ryhmään täydellisesti. Olen aina ollut suhteellisen pieni ja olen voinut syödä vaikka kuinka paljon. Olen nuorempana tehnyt paljon liikuntaa, mutta viimeisen 5 vuoden aikana en voi sanoa harrastaneeni säännöllistä liikuntaa. Olen saattanut käydä lenkillä kerran vuodessa, käynyt boulderoimassa tai tanssinut musikaalissa hetkittäin.
Olen aina kuullut sanottavan, että olen hyvässä kunnossa eikä mun tarvitse tehdä mitään. Olen kyllä huomannut lihonneeni. Olen nähnyt unia, että olen raskaana, koska kyljellään nukkuessani maha saattaisi vaikuttaa alkuraskausmahalta. Hämmentävää... Tekemisen tarve on jossain sisälläni, mutta se on aina jäänyt ajatuksen tasolle.

Lenkkeilystä en pidä, sillä lamaannun juostessa kuntoni huonoudesta. Salilla käyminen ei ole mukavaa, sillä siellä on olo kuin kaikki näkisi mitä teen. Salilla käymiselle olen avautunut hiukan jo viime kuukausien ajan, mutta se on silti jäänyt tekemättä. Olen tuntenut itseni tyhmäksi salilla tai lenkillä, kun ulkokuoren perusteella oletus on, että olen hyvässä kunnossa. Kun hiki alkaakin valua olen vain halunnut peittää sen. Salilla haluaisin oikeasti kasvattaa lihasmassaa ja kohottaa kuntoa, mutta päädyn aina juoksemaan, soutamaan tai polkemaan.

Huonosta kunnostani voin tässä vaiheessa syyttää vain itseäni. Täytyy myöntää, että olen ottaut muiden kommentit ("Sä oot niin laiha ei sun tarvi tehä mitään" yms.) helposti totuutena, jolloin en koe tarvetta parantaa terveyttäni. Kaikki laihat eivät kuitenkaan siis ole todellisuudessa hyvässä kunnossa, vaan saattavat olla samassa riskissä sairastua diabetekseen kuin lihavampi ihminen.

Tajunnan avautuminen

Nyt alkaa tulla hetkittäisiä tajunnan avautumisia. Luin junassa koulusta saatua artikkelia ja kesken kaiken tajusin todella opiskelevani teatteria. Alaa, mistä monet unelmoivat ja mikä koskettaa monia. Mä oon etuoikeutettu, kun saan kouluttautua tälle rakastetulle alalle.

Monet luokkakaverit on harrastanu teatteria koko elämänsä, jotkut opiskelleet kansanopistoissakin. Mä aloitin lukiossa, mutta se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ensin se oli se esiintyminen ja näytteleminen. Lavalle meno oli jännittävää, mutta niin vapauttavaa. Silloin ajattelin, että mä haluan näyttelijäksi. TeaKin pääsykokeissa ei koskaan ollut kuitenkaan turvallinen olo. Lukion loppupuolella, osaltaan poikaystävän esimerkistä päädyin koko ajan enemmän ja enemmän lavan taakse. Ohjasin, organisoin, puvustin ja toimin assistenttina. Olen opettanut lukiolaista pyöräilemään, olen kiertänyt kaikki pääkaupunkiseudun kierrätyskeskukset ja käyttänyt iltojani näpertämässä milloin pupuja milloin dildoja. Olen saanut kasvaa teatterin ammattilaisten keskellä. Olen saanut tarjota omia näkökulmiani ja nähnyt näyttelijöiden oivaltavan ja kasvavan.

Viime kesäkuussa minulla oli ensimmäistä kertaa turvallinen olo pääsykokeissa. En katsellut muita, mitä he tekivät vaan sain toteuttaa omaa itseäni.

Eilen oli ensimmäinen oikea koulupäivä. Opiskeltiin ryhmän ohjaamisen perusteita ja meidän oman ryhmän sääntöjä. Meidän ryhmän periaatteet ovat 

"Oma matka" (henkilökohtainen sitoutuminen)

Kunnioitus ja rajat

"Yhteinen matka" (yhteinen tavoite, yhteistyö)

Turvallisuus (vaitiolovelvollisuus)

Ilo ja Positiivisuus

Läsnäolo

Näihin tunnelmiin!

P.s. Tässä ihana lista muutamista turkulaisista baareista:

Koulu

Apteekki

Toimisto

Portti

Proffan kellari

Laituri

Klubi

Pieni hiiri pääsee valloilleen.

On hetkiä, jolloin uskoo olevansa juuri siellä missä pitääkin. On todella turvallinen olo. Ihmisten kanssa ei tarvitse jännittää ja saa olla omassa rauhassa. Jos small talk ei luonnistu, ei tarvitse puhua mitään. Kaikki tuntuu oikealta ja elää hetkessä.

Tänään tuntui hyvältä. Näimme toisen ja neljännen vuoden opiskelijoita sekä teatterista että nukketeatterin puolelta. Mulle sanoi eräs 4. vuosikurssilainen, että olen tullut juuri sopivaan paikkaan. Siinä hetkessä se tuntui hyvältä.

Eilen ei ollut niin hyvä. Tulin kymmeneltä illalla junalla takaisin Turkuun ja kirosin. Yritin pysyä järkevänä ja puhuin ääneen itsekseni kävellessä bussilta "kotiin". Tuntui vähän kuin kaikki oli väärin. Siinä hetkessä ymmärsin 35-vuotiaita italialaismiehiä, jotka asuvat vieläkin kotona. Heidän ei tarvitse  heittää itseään maailmalle, vaan saavat kurkistella omasta kolostaan juuri sopivan verran. Olen pitkään jo pohtinut kotoa pois muuttamista. Olen ollut onnekas, ettei mun ole pakosta tarvinnut lähteä pois. Olen saanut rauhassa katsoa vierestä, kun äiti pesee pyykkini ja viikkaa ne. Olen kironnut imuroimista kerran neljässä viikossa, kun se on niin paljon. Olen saanut lukea aamulla rauhassa hesaria aamupalan kera miettimättä, onko minulla varaa ruokaani tai lehteeni.

Myönsin ennen nukkumaan menoa, että poden pientä koti-ikävää.

"Ei sulla voi olla koti-ikävä ku sä oot jo kotona ;)"

Alku on aina hankalaa, tämän olen kuullut lähiaikoina useasta suusta. Tällä kertaa etunani on oma tuttu kieli ja suhteellisen läheinen matka vanhempien ja poikaystävän luokse. (verraten Uuteen Seelantiin...)

Ainakin vielä nautin omasta rauhastani. Sisimmässäni mulla on se pieni epäsosiaalinen hiiri, joka haluaa käpertyä omaan koppiinsa. Täällä mä saan antaa sille hiirelle paljon tilaa ja vapautta. Omat ajatuksetkin kuulee paremmin, kun ei koko ajan kuulu oven takaa "Joha onko koira käyny jo lenkillä?" tai "Miksei tiskikonetta oo tyhjennetty?"



ps. Sain tänään sähköpostia, että Turun Ylioppilaskyläsäätiö aikoo tarjota mulle asuntoa joulukuusta eteenpäin (tämä vuokrasopimus loppuu 30.11.)!! Ja sähköpostin lähettäjä Nuorisoasunnot ry aikoo pitää mut listalla jonottamaan mahdollisia vapautuvia asuntoja.

pps. Onko tekstiä helpompi lukea valkoisena (nyt) vai ruskeana (ennen)?

Mahalasku

Kuinka lukita itsensä ulos omasta huoneestaan?

Step 1. Avaa oma huoneesi ikkuna.
Step 2. Avaa oma ovesi, huomaa että oven tulee olla lukittavissa.
Step 3. Jätä kaikki tavarasi huoneeseesi.
Step 4. Mene avaamaan parvekkeen ovi.
Step 5. Odota, kunnes läpiveto tekee tehtävänsä.

Yritin ensin tiirikoida omaa oveani auki, mutta keittiöveitsi tai haarukka eivät olleet tarpeeksi lähellä rautalankaa tai hiuspinniä. Mietin jo, voisinko voimalla murtaa oven, mutta oli pakko luovuttaa suurempien laskujen pelossa. Jouduin koputtamaan naapurihuoneistoon ja kysymään puhelinta lainaksi. Vartija koputti ulko-ovelleni jo 20 min päästä ja pääsin onnellisesti, mutta 52€ köyhempänä takaisin huoneeseeni.

Ennen vartijan tuloa kohtasin ensimmäisen mahalaskuni poissa kotoa. Tuntui vaan kuin mikään ei toimisi ja kaikki oli perseestä. (Saattoi johtua myös väsymyksestä, sillä eilen oli ensimmäiset opiskelijabileet ja sain ruhtinaalliset 4 tuntia nukuttua viime yönä.) Tiesin, että jossain vaiheessa tämä down-vaihe iskee, mutta se oli vain ajan kysymys milloin. Tämä ei varmastikaan jää viimeiseksi, sillä edessä on vielä neljä vuotta ähkimistä ja puhkimista taiteen parissa.

Omaksi onnekseni meille on luokalla syntymässä upea ryhmä, josta löydän varmasti ainakin pari hyvää ystävää. Koululla myös tarjotaan paljon liikunta ja aktiviteetti mahdollisuuksia. Tästä eteenpäin tänään opittujen lausahduksien avulla:

Life is not fair - so get use to it.

SMILE - you don't own all the problems in the world.

Aivojen ylikuorimituspäivä

Tänään oli ensimmäinen koulupäivä. Nyt vihdoin uskon, että mut on hyväksytty kun sain opiskelijanumeron ja kasan papereita täytettäväksi.

Pieni paniikki nousi pintaan, kun kerrottiin tämän syksyn olevan jo itsessään hyvin raskas. Hirveesti puhuttiin myös työllistymisestä, tulevaisuudesta, ammattimaisuudesta ja odotuksista. Myös puhuttiin tulevista prjokteista ja kaiken maailman tapahtumista. Toisaalta haluisin ottaa jonkinlaisen projektin tähän, mutta pelkään oman jaksamiseni puolesta. Useat luokkakaverini ottavat tai ovat jo ottaneet itselleen projekteja tälle vuodelle. Pidän kuitenkin mieluummin kiinni omasta jaksamisestani ja hyvinvoinnista kun huolehdin "jälkeenjäämisestä" muihin verrattuna. Haluan ensin saada käsityksen, minkälaista opiskelu korkeakoulussa ylipäätänsä on ja yrittää pitää kaukosuhteeksi muuttunutta parisuhdettani kasassa. Uskon, että oman hyvinvointini rinnalla myös parisuhteeni kiittää liiallisen työnteon pois jättämisestä.

En ole koskaan ollut vakavassa kaukosuhteessa, joten nyt ollaan monen uuden äärellä. Etuna meillä ehkä on jo kahden vuoden takainen seurustelu. Tunnemme toisemme paremmin nyt ja olemme valmiimpia välimatkaan. Tai näin haluan ainakin kuvitella. Aikaisemmin oma 5 viikon matkani Aasiaan antoi jo pientä esimakua, mutta todellinen koitos on tässä ja nyt. Ensi viikolla mulla ei ole perjantainakaan ollenkaan koulua, niin pääsen viettämään pitkää viikonloppua kotona (jos ei muuta ilmaannu). Tammikuussa alkaa poikayställä vielä intti eli sekoitetaan pakkaa oikein kunnolla.

Päällimmäisenä nyt on kuitenkin toiveikas fiilis. Mulla on asunto, raha-asiat ei stressaa, opiskelupaikka on mukava ja juuri mun alaa, Turku on kaunis kaupunki... Kaikki asiat on ihan mallillaan ja aika näyttää missä ollaan viikon tai vuoden päästä.

Ensimmäinen yö

Ensimäinen yö nukuttu ensimmäisessä omassa kodissa.

Tavaraa on ihan sikana ja vielä puuttuu osalle oma paikka. Ikeasta pitäisi vielä saada ainakin yksi lipasto, jonne voi piilotella kaikki loputtomat kauneustuotteet ja alusvaatteet. Mukana on miljoona pientä puteloa shampoota ja rasvaa, mitkä voin käyttää ensin ettei heti tarvitse ostaa omia.

Vielä ei ainakaan ole tullut mitään apua-olen-yksin-poissa-kotoa-en-osaa-pestä-pyykkiä -paniikkia. Apuna on ollut ihana poikaystävä, joka on tehnyt muutosta hiukan pehmeämmän. Illalla lähtee kuitenkin Onnibussi kohti pääkaupunkiseutua ja mä jään yksin.
Tällä hetkellä mulla on yksi kämppäkaveri, saksalainen, joka kylläkin lähtee tiistaina takaisin Saksaan. Sen jälkeen koko kolmio on mun käsissä!

Pitää myöhemmin päivitellä lisää, sillä nyt kutsuu kauppa ja siivoaminen.

Siinä se nyt on.

Odotus on ohi, mä pääsen syksyllä opiskelmaan! Torstaina sanoin viimeksi työkavereille, ettei mulla ole mahdollisuutta saada enää paikkaa. Perjantaina kännykkä kilahti just ennen töitä sähköpostin merkiksi. Sieltä tuli se mitä en kuvitellut tänä vuonna enää saavani: opiskelupaikka.

Mä olen aivan tajuttoman onnekas. Meitin, että mitä olen tehnyt että mun elämässä on niin paljon onnea vai varastanko sitä joltakin muulta. Mulla on työpaikka tällä hetkellä, jossa oon ollu jo viimisen vuoden. Pääsin ensimmäisellä yrittämällä lukioon ja haluamaani lukioon. Ensimmäisellä yrittämällä myös korkeakouluun. En halua tyrkyttää tätä, mutta tämä kaikki ei vain mahdu mun päähän ja sitä on helpompi prosessoida kirjoittamalla.

On käsittämätöntä ajatella, että neljän vuoden päästä mulla on AMMATTI. Musta tulee joku. Joku muu kuin ylioppilas, jolla ei hirveästi töitä heru. Mä voin neljän vuoden päästä hakea töitä omalta alalta ja (toivottavasti) tehdä oman alan töitä.

Kaiken hämmennyksen keskellä nyt pitää ruveta suunnittelemaan muuttoa Turkuun. Musta tulee turkulainen! Kiva päästä taas ulkomaille asustelee...

Muuttamisessa on niin paljon asioita, joita en oo ymmärtänyt ennen kun on se muutto edessä. Nyt etenkin muutto on vielä haastavampaa kun kyseessä on uusi kaupunki, josta en oikeastaan tiedä paljoakaan. Ainoat muistikuvani Turusta ovat kun käytiin Vaskivuoren Kamarikuoron kanssa kirkossa esiintymässä ja kun kesäkuussa olin kolme päivää siellä pääsykokeissa. Saanpahan ainakin luoda täysin oman kuvan kaupungista ja sen ihmisistä.

Stressaavin osa syksyssä on asunnon löytäminen. Olen nyt laittanut hakemuksia ympäri Turkua, mutta tiedän, että olen kolme viikkoa myöhässä muihin aloittajiin verrattuna. Äiti yrittää puhua solusta, mutta soluja on enää vähän jäljellä. Markkinoilla on vain kalliimpia ja kaukaisempia asuntoja.

Asunnon löytämisen jälkeen on hankittava vakuutus ja mahdollinen sähkösopimus.

Kelalle pitää lähettää hakemus opintotuesta. Osan olen jo tehnyt, mutta asunnon puuttuessa asumistukea on hankala hakea.

Tori.fistä olen yrittänyt löytää sopivaa pyörää itselleni, sillä tällä hetkellä en omista pyörää ollenkaan. Se olisi tasaisessa kaupungissa helppo ja halpa kulkuväline.

Asuntoon pitää myös hankkia tarpeistoa. Hyvin paljon astioita olen jo saanut vuosien varrella sukulaisilta lahjaksi, mutta vielä puuttuvat aterimet, kattilat ja vuoat sekä kokkauskulhot. Apuun tulevat taas sukulaisilta saadut lahjakortit esimerkiksi Stockmannille tai S-kauppaan.

Ruokapöytä olisi myös tarpeellinen ja tuolit. Helpottavaa on, että nyt pystyn katselemaan kierrätyssivustoja sekä pääkaupunkiseudulta että Turun seudulta.

Haaveilen suuresti Turusta ja toivon, että saan aloittaa opiskelut ilman suurempaa sähläystä asunnon yms. kanssa.

Onneksi sain olla pari päivää kahdestaan äidin kanssa mökillä, joten saimme puhuttua jo paljon asioita. Pääsin myös hiukan rentoutumaan kaiken rumban keskellä.

Pakko se on kohdata.

Pari viikkoa yhteishaun tuloksien julkistamisesta on menny pienessä usvassa mulla. Sosiaalinen elämä on aika hyvin kuihtunut työn ohella. Sain tästä kuulla jopa vanhemmiltani... Ei se mitään! Toisaalta olen täysin fine tulevan ei-opiskelevan syksyn kanssa, mutta epätietoisuudessa on kamalaa elää. Se ensimmäinen varasija on täysin turha mulle nykyisen systeemin takia, mutta silti se antaa ärsyttävästi toivoa. En oikein pysty tekemään kunnon suunnitelmia.

Tällä hetkellä olen kysellyt joka paikasta jonkinlaisia teatteriprojekteja, jonne saattaisin päästä mukaan. Viime vuodelta oli jo hyvät kokemukset Vaskivuoren lukiolla, joten saatan päätyä anomaan sieltä töitä myös ensi vuodeksi.

Toinen plan, jonka yritän saada tehtyä on viettää 2-3 kk Uudessa Seelannissa! Nyt mulla on välivuotena mahdollisuus päästä vihdoin takaisin. Parasta olisi, että ei tarvitsisi olla turistina joka paikassa vaan pystyisin yöpymään kavereiden luona, tietäisin paremmin paikkoja, missä haluaisin käydä ja ruokakaupassakin käyminen olis helpompaa.

Uuden Seelannin vuoksi toivon, että saisin projektimuotoisia töitä (teatterialalta). Voisin helpommin hioa aikatauluani, jos ei tarvitse olla koko vuotta läsnä jossakin teatterissa yms. Samalla aion myös tietenkin tehdä töitä vielä tämänhetkisessä työpaikassani lentokentällä.


Tämänhetkinen haaste kuitenkin on saada itseni ulos talosta vapaapäivinä ja tehdä jotakin: nähdä kavereita, käydä ulkona vain kävelemässä. Hyvänä saavutuksena olisi myös oman huoneen siivoaminen ja esimerkiksi ruoanlaitto. Näillä mennään!

Nuts!

Okay I'm going nuts right now!

Huomenna paljastuu mun syksy. Tai siis aikaisintaan huomenna. Huomenna julkistetaan (aikaisintaan) Turun AMK:n Teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijat 2015.

Mieliala hyppii ylös alas ja mietin jokaista vaihtoehtoa. Yritän olla ajattelematta kaikkia ihanuuksia ja vaikeuksia mitä se hyväksyminen ja hylkääminen voi tuoda. Mitä sitten?

Kaikkea oon jo suunnitellu: mitä töitä tekisin, missä asuisin, mistä hakisin kämppää...

Huomenna. Tai ylihuomenna. Tai perjantaina.

Huomenna on muuten mun kuutosluokan luokkakokous. Katotaan mitä siitä tulee!

When you say "Africa", I say:

Yesterday I reposted a video of African men talking about what kind of picture has Hollywood presented of the Africans. They showed clips of Hollywood films where Africans had guns everywhere and they loved killing and shooting. In the end they hoped that wasn't the picture that came into our minds first thing when we think of Africans.

I wanted to share with you what is the first thing that pops into my head when I think of Africans.

AFRICAN MEN:

I think of Senegal. I remember seeing probably 20 guys playing soccer in midday and my dad was there as well. We had to get 1.5 liter bottle of water from the freezer for my dad because it was so hot. But the Africans didn't drink at all during the game. My dad was tired but super happy being able to play with those guys. I don't think they had a common language but they came along perfectly on the field.

AFRICAN WOMEN:

Again I think back to Senegal. It was the only trip to Africa that I can remember things better. I think of my great aunts helper at her house. She was so energetic and kind. She also had two children one at the time 14ish and one was only a baby. Unfortunately couple years after our visit she passed away because of cancer and her older daughter had to take care of the young one.

AFRICAN CHILDREN:

In the area my great aunt lived there were heaps of children. The boys played soccer with my two brothers and the girls played with me. We had no common language except what we could make out with our bodies. They taught me games they play and I tried to teach them some of my games I know. One was where we all stood in a circle and started throwing a ball clockwise. You had to catch the ball without moving. If you dropped the ball you were out and when people got dropped the length to throw the ball got bigger.

Some mornings before I got to go to play outside the other children were sitting on the wall surrounding the house.

One day I invited them to draw to the house. All of the kids where so excited to be able to draw to a white paper with colors. There were so many who wanted to come! I had to keep half still outside so there would be enough crayons for everyone.

DINNER TIME:

We went to visit my great aunts work place the church. Everybody gathered around and had a chat for a while. We sat on the floor/ground on pillows or without. Then they brought out the food. There were these huge bowls of couscous and something and we split 4-5 bowls equally to everyone in the circle. The eating happened just with our hands. Couscous was sticky so that you could get bigger amounts at once. It was more that just eating together. It was how we actually shared the food and enjoyed it together. I loved the idea not having your own plate because it was more of a communal atmosphere.

My family spend a Christmas in town called Fatik in Senegal at my great aunts.

Stockholm cruise

Perjantaina lähti laiva Olympiaterminaalista. Mua jännitti, koska risteily oli poikaystävälle syntymäpäivälahja (vähän myöhässä, mutta hyväksyttäköön).

Sain luvan ottaa yhden kuvan meistä.

Aluksi sään piti olla sateinen ja kurja, mutta lopulta sää oli loistava. Me ei kylläkään osattu pukeutua sään mukaisesti ja molemmat oli ihan läkähdysksissä koko päivän. Mulla alkoi myös pään särky osaksi varmasti nestehukasta ja kuumuudesta.

Otettiin alle Hopp on - Hopp off - vene, jolla päästiin näkemään kaupunkia hiukan eri perspektiivistä.   Porukkaa oli kuitenkin hiukan liikaa ja meteli nousi veneessä kovaksi. Näimme siis parhaaksi hypätä kyydistä Fotografiskan eli Valokuvataiteen museon kohdalla.

Käytiin tutustumassa Nick Brandtin valokuviin

"On This Earth A Shadow Falls Across The Ravaged Land".

Ostin mukaan posterin leijonasta katsomassa tuuleen. Oon aina pitänyt Afrikasta ja vaikken muista paljoa matkoista sinne, aina on ollut palo päästä takaisin. Myös vanhempieni kytkös Afrikkaan varmasti on edesauttanut omaa kiinnostustani.

© Nick Brandt

© Nick Brandt

© Nick Brandt

Meillä oli poikaystävän kanssa sopimus, että yritetään selvitä pelkästään ruotsilla koko matkan. Tai siis laivan ulkopuolella puhutaan vain ruotsia. Tai siis ei toisillemme vaan jos joltain täytyy kysyä tai tilata jotain.

Aluksi meni hyvin hän puhui ja mä ymmärsin, se toimi. Päivän päätteeksi piti kysyä, missä olisi lähin ruokakauppa, jotta saataisiin jotain pientä piknikiä kokoon. Tien kulmalla seisoi turisiteille opas ja mietittiin hetki pitäisikö ollenkaan kysyä. Tiesin, että opas puhuisi hyvää englantia sekä ruotsia. En kuitenkaan uskaltanut kysyä ruotsiksi. Mun vika! Vahvalla englannillani on paljon helpompi kysyä, kun yrittää rämpiä ruotsilla eteenpäin. Olin kyllä pettynyt itseeni. Onneksi poikaystäväni uskalsi puhua ruotsia niin mun tehtäväksi jäi vain ymmärtää sitä.

Kuninkaallinen teatteri

Vanha kaupunki

Vasta laivalla tajusin, että olimme lähteneet Tukholmaan juuri häiden alla. Koko kaupunki oli valmistautumassa tulevan hääparin vastaanottamiseen. Teitä suljettiin, joka paikassa oli kaiteita ja poliisit ja armeija oli kaikkialla. Vaikka hääpari tuli kierrokselleen vasta 17 aikaan, oli kaduilla jo porukkaa odottelemassa 12 aikaan. Kovasti oli hovin faneja paikalla.

Kuninkaanlinnan edessä

Ruokaa tuli tietenkin syötyä koko ajan viikonlopun aikana ja päästiin myös kokeilemaan uusia makuja.

 Vegan Soul Truck tarjosi vegaaniruokaa ja kummallakaan ei ollut hajua mitä syötiin,

mutta hyvää se oli.

Frozen Yogust Factory oli parasta! Sai itse valita frozen yogurtin, hedelmät, kastikkeet, karkit ja painon mukaan maksetaan. Supergood! Haluan tämän Suomeen.

Viimeisenä iltana käytiin laivalla buffetin sijaan ravintolassa syömässä. Oli hiukan alipukeutunut fiilis, mutta kyllä me paremmin käyttäydyttiin kuin viereen istunut keski-ikäinen hiukan hiprakkainen pariskunta.

Laivalla on mukava käydä aina joskus, kuten poikaystävä sanoi "kerran kymmenessä vuodessa". Hyttimme vieressä kaveriporukka (n.20v.) joi sen kaksi päivää putkeen... Lapsiperheille laivamatka on varmasti helppo, mutta muuten se kuluu nopeasti.

Oli meillä kuitenkin mukava reissu, seuraava sitten kymmenen vuoden päästä :D

Ongelma tulevaisuudessa!

Mulla on ongelma.

Kävin Turun Ammattikorkeakoulussa teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutuksen pääsykokeissa maanantaista keskiviikkoon. Pääsykokeiden aikana rakastuin tekemiseen! Kaikki tehtävät haastoivat ajattelemaan uudella tavalla, tutkimaan ja uskaltamaan uskomaan itseensä. Päällimmäisenä jäi mieleen ennakkotehtävissä määrätyn näytelmän Sofokleen Antigonen kohtauksen materialistamista. Materiaalina oli A3-paperi näyttämönä, kaksi tulitikkuaskia ja teippirulla. Ohjeena oli asettaa roolihenkilöt näyttämölle omaksi näkemässä suhteessa ja asetelmassa.

Opin siis valtavasti ja pärjäsin yli kaikkien odotuksieni eli heinäkuussa saan tietää miten meidän 23 jäljellä olevien hakijoiden käy.

Tähän ongelmanikin liittyy.

Korkeakouluihin hakeminen on uudistunut tänä vuonna ja minulle se merkitsee vaikeita päätöksiä. Hakutoiveet on asetettava järjestykseen 1-6 oman mieltymyksen mukaan. Näin on ollut aikaisemminkin, mutta tänä vuonna uutuutena on opiskelijan valinnan rajoitus opiskelupaikkaa vastaanottaessa. Seuraava on suora ote opintopolku.fi sivustolta.

"Yhteishaussa voit saada yhden opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta. Sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa siitä koulutuksesta, jonka olet valinnut hakulomakkeella ylimmäksi hakutoiveeksi ja johon valintamenestyksesi riittää. Muut hakutoiveesi peruuntuvat automaattisesti, vaikka voisit valintamenestyksesi perusteella päästä useampaan koulutukseen."

Turun amk:n teatteri-ilmaisun ohjaaja koulutus on minulla numero 2.

1. on Metropolian kulttuurituotannon koulutus, jonne on ensi viikolla viimeinen vaihe eli haastattelu.

Jos menen Metropoliaan haastatteluun ja saan opiskelupaikan, se automaattisesti rajaa Turun täysin pois kuvioista. Tämä on ongelmani.

En halua jäädä ilman opiskelupaikkaa, mutta uskon, että Turku on kutsumukseni enkä tule täysin nauttimaan Metropoliasta. Sanoin tänään Turun haastattelussa, etten ole menossa Metropolian haastatteluun, jotta voin varmistaa Turun pääsemiseni jos he minut sisään haluavat.

En pidä uudesta muutoksesta korkeakoulun hakuprosessissa. En itse pysty maaliskuussa sanomaan, missä järjestyksessä pidän valinnoistani toukokuussa. Hakujärjestyksessä pitäisi taktikoida, jotta saisi paikan tai ei kannattaisi, sillä ikinä ei tiedä miten pääsykokeet menevät.

Menemällä Metropolian haastatteluun vaarannan mahdollisen opiskelupaikkani Turussa.

Kaupunkiloma... Mikä se on?

Viikko sitten tulin upealta kaupunkilomalta Amsterdamista!

Hämmentävää on, etten ole ollut paljoa kaupunkilomalla... Ehkä päällimmäisenä Sydney ja Tokyo muistuu mieleen, mutta suurimmaksi osaksi olen matkustanut ympäri maata tai asunut maassa. 

Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa matkustimme asuntoautolla Vancouverista Los Angelesiin asti. Matkalla tietysti pysähdyimme kaupungeissa, mutta emme olleet vain yhdessä kaupungissa yhtä viikonloppua.

Huom! Tämä koskee vain matkoja, jotka itse muistan. Enkä laske tähän mukaan Krakovan matkaa, jossa perheen kanssa majoituimme tuttavaperheen luokse matkan ajaksi.

Amsterdamissa tai Damissa oli niin kaunista. Rakastuin ensi silmäyksellä koko kaupunkiin. Kaikki kanaalit, kukat, pyörät, ratikat... Ah! Kävin tarkistamassa hakemieni yliopistojen sivuilta, onko opiskeluvaihtoa mahdollista tehdä Hollantiin.

Joka paikassa oli myös RUOKAA! Söin melkein koko ajan. Tässä viimeisen päivän ruoka-aikataulu, joka vastasi aika hyvin muidenkin päivien ruokataulua:

9.30 Aamupala (paahtoleipää hillolla)

11.30 Brunssi (omenapiirakkaa ja teetä)

13-16 Ruokafestivaalit (ruokaa koko ajan!!)

19 Päivällinen (lohileipää ja hedelmäsalaatti)

22 Iltapala (sandwich ja limua)

En yhtään ihmettele, vaikka pari lomakiloa olisi tullutkin, mutta se ei menoa haittaa!

Sain "siskoltani" tuliaisia Saksasta.

RED LIGHT DISTRICT - MUSEUM OF PROSTITUTION

Matkan aikana sain "siskoni" (Saksalainen tyttö, jonka kanssa asuimme samassa hostperheessä Uudessa Seelannissa) prostituutiomuseoon, vaikka hän pisti jarrut päälle museon edessä.

Kokemus oli hyvin opettavainen. Museo oli perustettu valaisemaan ihmisiä prostituutiosta, sillä seksin myyminen on Hollannissa laillista. Amsterdamin alueella nimeltä Red Light District on ikkunoita/ovia, joiden takana vähäpukeiset naiset yrittävät tienata elantonsa.

Vastahakoisen siskon sijaan sain keskustella museossa työskentelevän kanssa kierroksen jälkeen. Olimme samaa mieltä prostituution laillistamisesta, sillä seksiä on aina myyty ja varmasti tullaan myymään. Koen parempana vaihtoehtona tuoda naiset terveyspalveluiden ja viranomaisten valvontaan, kun antaa heidän hoitaa työnsä maan alla.

Elza (liettualainen), Lena (sisko, saksalainen) ja minä
Tavattiin Uudessa Seelannissa kaikki.

Tässä hieman ruokafestivaalin maisteluita:

      Crispy Duck with Hot Honey and Watermelon
                                                                                          Merieläinrenkaita (en muista mikä)

 Pakolliset nachot

                                                                              MILF

Bye bye Amsterdam!